Töitä on takana vajaa kuukausi ja tähän väliin tuli sitten viikon sairasloma. Viime to ja pe olin kotona A:n kanssa, jolla oli korva- ja silmätulehdus ja nyt mulla on sitten itellä joku nielutulehdus, luultavasti angiina ja sain siihen itelle vielä kolme päivää saikkua. Eilen oli pakko lähteä päivystykseen, jossa ei onneks sunnuntaiaamuna ollutkaan paljoa jonoa. Kurkkukipu on jotain niin kamalaa, että sitä ei meinaa kestää enää yhtään, eikä siihen auta mikään. Toissayönä nukuinkin vaan kaks tuntia, viime yö meni onneks jo vähän paremmin. Meillä on töissäkin tosi moni kipeenä, niin näköjään se tarttuu näin aikuisenakin helposti, ihan niinkun lapsillekin hoidossa. Meillä oli koko perhe siis kipeenä, mutta kaikilla tuntu olevan vähän eri tauti. Ja tietenkin sitä on kipeenä just sillon kun vähiten haluis. Tää viikko olis ollu muista työviikoista poiketen vähän erilainen ja ehkä koko harjottelun kivoin ja sitten oon kipee. Plus että mulla kaikki työt nyt siellä seisoo ja ens viikosta eteenpäin se on taas sitä perustyötä ja kaikki on kasaantunu. Ja meillä on perjantaina vielä pikkujoulutkin, joihin kyllä ehkä pääsen, mutta puolikuntoisena ja juomakiellossa antibioottien takia. Eikä edes aavistusta mitä laittais päälle.
Nyt siihen töissäkäymiseen on jotenkin jo ehtinyt tottua. Viimeisen viikon ennen töiden alkua käytin ihan täydellisesti siihen, että tein vaan kaikkea Apan kanssa. Käytiin avoimessa päiväkodissa jumppaamassa ja laulamassa ja tehtiin kaikkea muuta kivaa. Ja se oli ihanaa!! Ja sillon harmitti tosi paljon, että pitää lähteä töihin eikä ehdi enää tehdä mitään muuta. Mutta se työnteko kyllä imasee onneks silleen mukaansa, että siellä on kuitenkin ihan kiva käydä. Tosin nyt on ollut ihan kiva taas olla kotona nämä pari päivää, vaikka ollaankin vaan lepäilty. Kun mulla tammikuun lopussa noi työt loppuu, niin tuntuu varmaan taas tosi kummalliselta olla kotona. Ja sitten sen kevään aion kyllä gradun teon ajottaa jotenkin niin, että pääsen A:n kanssa noihin kaikkiin aktiviteetteihin, kun se niistä niin tykkää ja koska kesän jälkeen sellaset ilot on sitten lopullisesti ohi. Nyt ollaan käyty lauantaisin yhessä sellasessa musiikkiliikunnassa, mutta sitten kun lapsi täyttää kolme, niin eikös noi harrastuksetkin ala sillon olemaan sellasia, mihin lapset menee jo yksin ja vanhemmat vaan odottelee ulkopuolella. Musta parasta noissa on se, kun näkee miten se oma välillä niin ujo lapsi heittäytyy sinne isoon saliin juoksemaan ja nauramaan ja osaa laulaa niitä lauluja ja leikkiä ohjaajan perässä tuttuja leikkejä. Ja aina on niin nätisti viemässä leluja ja välineitä käytön jälkeen pois, että ihan äidin sydäntä lämmittää. Kun se aina mielellään siivois muidenkin lasten sotkut. Ja aina tottelee kaikkia sääntöjä ja ei tee mitään sellasta mitä ei sais tehdä. ♥ Ainakaan siis tollasissa missä on ulkopuolinen ohjaaja. Kotonahan se ei välillä usko juur mitään, vaikka siivoomaan se on kyllä ahkera täälläkin.
