Onnea on...

Täällä eletään onnensekaisissa tunnelmissa. Vauva on tänään jo viikon vanha. Muistin kyllä edelliseltä kerralta minkälaisen valtavan onnellisuusbuustin uusi pieni ihminen saa aikaan. En kyllä ehkä muistanut, että se on näin valtaisa ja olo tuntuu näin hyvältä. Nyt tuntuu, että kaikki ympärillä olevat asiat tekevät onnelliseksi.

Suurin onni tulee tällä hetkellä vauvasta, joka on maailman täydellisin ja ihanin ja kaunein. ♥ 

Onnea on myös vauvan isosisko, joka on myös ihan rakastunut vauvaan ja osallistuu joka ikiseen vaipanvaihtoon ja hoitotoimenpiteeseen. Vauvaa myös halaillaan ja pusutellaan useasti päivässä.

Onnea on ihana mies, johon pystyy turvaamaan hädän (lue: supistusten) hetkellä. Ja joka ei vähästä hätkähdä (lue: näkymä synnytyssalissa). Sain mieheltä toisen helan jo olemassaolevaan Kalevala-korun lapsikoruun. Nyt siinä on kaksi samanlaista vierekkäin pinkeillä kivillä. Näihin pitäisi varmaan käydä kaiverruttamassa vielä murusten nimet. Sen voisi tehdä vaikka samalla, kun käyn korjauttamassa sormukseni katkaisun jäljiltä. Hyvin erottaa kuvasta, kumpi on uusi ja kumpi on ollut käytössä jo pidempään.

Onnea on myös sellaiset arkiset asiat kuin pirteänväriset kukat kotona. 

  
Ja ylipäänsä tämä koti, johon olen ihan rakastunut. Olen ollut koko täällä asumisen ajan raskaana ja enempi ja vähempi vaivainen. En ole pystynyt puuhastelemaan niin paljon kuin olisin halunnut, kun koko ajan on ollut kaikkea vaihtelevaa väsymystä/kiputilaa, joka on vienyt voimia ja jaksamista. Lisäksi syksyllä tein vielä paljon töitä. Nyt pystyy vihdoin puuhastelemaan ihan arkisia kotitöitä ja keskittymään kotiin. Sen, mitä nyt vauvanhoidolta ehtii, mutta oma vointi ei enää ole esteenä. Ja ilontunteita aiheutti tällä viikolla myös se, että sai vetää oman normaalin talvitakin päälleen ja talvikengät pystyy laittamaan jalkaan kumartumalla, ilman että jättimäinen masu olisi tiellä. :)  

-Henna-

Vaaleanpunaista (+ vessaa)

Jostain syystä Ystävänpäivä on ollut jo pitkään mielessä. Ystävänpäivään kuuluvat luonnollisesti vaaleanpunainen ja sydämet. Parin päivän takaiselta Ikea-reissulta lähti mukaan kimppu vaaleanpunaisia koristeoksia. Lehtien muodosta tulee jotenkin sydämet mieleen. Näille oli jo paikka katsottuna vessan tasolta.

Kaveriksi lähti myös tuollainen mehikasvi, joka on pitänyt ostaa jo pidemmän aikaa. Satuin löytämään täydellisen symmetrisen yksilön. Kotona vasta huomasin, että terälehtien reunat ovat aavistuksen vaaleanpunertavat, joten sopii oksien kaveriksi loistavasti. 

Nämä molemmat päätyivät siis vessaan. Meillä on todella pieni vessa, mahtuu asioimaan, mutta ei vie yhtään turhaa tilaa. Pesualtaan vieressä on puutaso, jota on kiva sisustaa sesongin mukaan. Seinällä on vielä isot ruuvit edellisten asukkaiden jäljiltä. Etsin kuitenkin edelleen jotain tuohon seinälle joten en viitsi repiä ruuveja vielä pois.

Vessa koki myös pientä uudistumista ennen joulua. Vanha vessanpönttömme, joka oli alkuperäinen 40 vuoden takainen, alkoi jo pikku hiljaa reistailla ja hajosi koko ajan vaan lisää. Olimme jo hankkimassa itse uutta, mutta onneksi mies tajusi selvittää, että pöntön kaltaiset hankinnat kuuluvat taloyhtiölle. Pienen vastoinkäymisen jälkeen saimme juuri ennen joulua uuden hienon ja kiiltävän pöntön, joka kestääkin varmasti seuraavat kymmenet vuodet. 

Ripaus keltaista

Koti on kaivannut jo vähän aikaa jotain piristävää väriä. Koska en niitä tulppaaneita nyt ole ostanut, Ikeasta lähti mukaan kuitenkin pieniä narsisseja. Muutama onkin jo avautunut ja parin päivän päästä varmasti kukkivat jo kauniisti.

Vaikka Elloksen kuvasto ilmestyykin säännöllisesti postilaatikkoon, se jää oikeastaan aina lukematta, enkä Ellokselta nykyään tilaa juuri koskaan. Nyt kuitenkin iltapalalla selasin nopeasti uusimman kuvaston. Silmät jäivät jumiin tähän takkiin ja oli pakko palata sitä vielä tutkailemaan. Ihana pirtsakka väri ja hyvät ominaisuudet varmasti antaisivat motivaatiota keväiseen liikkumiseen. Tällainen takki minulta oikeastaan jopa puuttuukin, koska edellinen vastaava tuhraantui remontissa maaliin ja oli muutenkin jo vuosia vuosia vanha. Ja tummanvioletti, sehän ei sovi kevääseen. :)

Kevät

On jotenkin jo tosi keväinen olo. Vaikka joulusta vasta päästiin ja talvi on vielä ihan kesken. Itse en tällä hetkellä juurikaan pysty ulkoilemaan, mitä nyt lyllerrän autolle ja sieltä johonkin kerhoon tai neuvolaan. Mutta aurinko paistaa jo ihanasti ja tuo keväistä tuntua.

Jo parilla kauppareissulla on tehnyt kovasti mieli ostaa tulppaaneja. Koska kuitenkin sairaalaan lähtö voi olla edessä koska tahansa (tänään rv 40+4), olen jättänyt kukat kauppaan, kun en niistä sitten kuitenkaan välttämättä ehtisi nyt nauttimaan. Ehtiihän noita ostaa vielä moneen kertaan.

Kuvituksena tässä siispä viime vuotisia tulppaaneja. Ovat aikalailla melkein tasan vuoden takaisia, koska kuvissa vilahtelee myös vuosi sitten edesmenneen hauvelin uurna.

  

Toivotaan paljon lisää aurinkoisia päiviä!

-Henna-  

Muna vai kana ja norsut

Halusin, että meillä olis keväällä jotain yhteistä kahdenkeskistä tekemistä A:n kanssa kaiken vauva-arjen keskellä. Niinpä varasin meille paikan työväenopiston järjestämään Muna vai kana -savityöpajaan. Kurssi alkaa maaliskuussa ja kertoja on yhteensä kuusi. Ja koska tunnit järjestetään kätevästi ihan toisen mummolan naapurissa, voi pikkusisaren tarvittaessa jättää mummin ja ukin seuraan kurssin ajaksi. Tosin ainakin pari ekaa kertaa voi olla, että pieni kulkee vielä mukana, tilanteen mukaan. 

Kurssille pitää ottaa lapselle oma essu mukaan. Sellainen löytyikin sopivasti Finlaysonin alesta, joka onkin vielä käynnissä. Pikkusisarus sai samalla itselleen samalla kuviolla olevan ruokalapun. Ja koska postaritkin on 0 €, joutui näistä kahdesta pulittamaan yhteensä 9,50 €. Ei paha.

Puuhia

Tänään on taas puuhailtu kotona kaksistaan. Kaikki päivät aikalailla toistavat itseäänt. Tähän tottuu kyllä uskomattoman nopeesti. Tuntuu, ettei olis ikinä töissä ollutkaan. Aamusella sain taas yhden epämääräisen laatikon siivottua. Yöllä valvoessa keksin aina jonkun homman seuraavaksi päiväksi, jonka yritän saada tehtyä. A halusi askarrella lapasia, joita olivat edellisenä päivänä tehneet myös kerhossa. 

A on kiinnostunut ruuanlaitosta ja leivonnasta. Tykkää katsella kaikkia kokkiohjelma ja haluaisi oppia kokkaamaan. Tänään tehtiinkin sitten yhdessä lihapullia. A pyöritteli kaikki pullat ja muussasi muussin ja pilkkoi tomaatit. Myös kattaminen on A:n lempipuuhaa. 

En ole oikein koskaan osannut tehdä lihapullia. Niistä tulee aina jotenkin mauttomia. Mutta nyt onnistuivat erinomaisesti. 

Lihapullasoosi

* kermaviili

* vajaa desi korppujauhoja

* taco-dippimauste

* 400 g jauhelihaa 

* puolikas sipuli

* 1 muna

* 1 lihafondinappi

* paprikamaustetta, suolaa 

Pullat pyöriteltiin ja paistettiin pannulla runsaassa rasvassa. Lopuksi pannulle heitettiin vielä ruokakerma ja siinä saivat hautua. 

Kyytipojaksi perunamuusia ja tomaattia. 

Ruuan jälkeen koristeltiin joululta jääneet piparit. 

Nyt tulivat onneksi naapurinkin lapset kotiin, niin A pääsi ulkoilemaan ja purkamaan energiat ennen nukkumaanmenoa.

 

Kerhossa

Tänään oli A:lla ensimmäinen kerhopäivä. Saadaan siis jonkinlaista rytmiä tähän arkeen. Hyvällä mielellä sinne lähdettiin, olin hetken ja A jäi reippaasti yksin. Normaalisti kerhon alussa ulkoillaan. Kun oltiin tutustumassa, sanottiin, että "säällä kun säällä", mutta tänään kun oli -10 astetta, niin oli sitten kuulemma liian kylmä.. 

Mutta kolmessa tunnissa ehtivät tehdä vaikka mitä. Oli luettu kirjoja ja laulettu ja askarreltu lapanen. A oli leikkinyt eläinleikkiä ja legoilla ja tehnyt vielä kolme korua. Vielä ei kuulemma kavereihin tutustunut, vaan lähinnä seurasi toisten leikkiä. Omien sanojensa mukaan. Ensi kerralla on sitten varmasti jo rohkeampi olo. 

Tuntuu, että kohta tunnen tämän alueen kaikki mammat. Tuollakin oli monta kenellä oli se 5-vuotias ja pienempi sisarus, osalla ihan pieni vauva ja jollain vielä mahassa. Ja kaikki tuntuivat tuntevan toisensa hyvin. Mutta hyvähän se on, jo kouluakin silmälläpitäen, että tuntee myös vanhempia. Esikouluilmoittautuminenkin on ensi syksyä varten jo tehty. Aika hurjaa. 

Pienemmän vuokrasopimus oli vaan eiliseen asti, mutta eipä tämä tajua poistua yksiöstään. Ei sitten mitään merkkejä. 

Arjen mysteereitä

Aina joskus sattuu jotain tosi outoa, mitä ei osaa selittää. Meillä oli pienenä sisustusprojektina saada eräs kehys seinälle. Sattuneesta syystä toteutus jäi tällä kertaa miehelle. Kehys maalattiin puunvärisestä valkoiseksi ja se oli maalaushetkellä täysin ehjä, sileä ja tasainen. Maalaus suoritettiin myös käsin siveltimellä ja maalikerroksia laitettiin useita, joten olisi huomattu jo maalausvaiheessa jos kehyksessä olisi ollut joku virhe/poikkeama. 

Kuitenkin seuraavana aamuna maalauksesta, kehys näytti tältä. 

Yhteen kulmaan oli ilmestynyt symmetrinen, pyöreä, kehyksen läpi menevä reikä. Mistään kehyksen ympäristöstä ei myöskään löytynyt palasta, joka tästä puuttui. Ei vaan keksitä mistä tämä tuli ja miten. 

Uusi vuosi, uusi arki

Vuosi on vaihtunut ja pyörähtänyt käyntiin. Täällä odotellaan uudenlaisen arjen alkamista ja uuden perheenjäsenen saapumista. Ajankulu on ihan sekaisin ja kaikki päivät toistuvat samanlaisina. Kaikki vauvaa varten alkaa olemaan valmista.

Joulu on kerätty jo kodista pois ja kuusikin pakattu laatikkoonsa ensi vuotta odottamaan. Jotenkin kotiin kaipaisi jo kaikkea värikästä ja keväistä. Tulppaaneita ei vielä löytynyt kaupasta, oli edelleen joulukimput myynnissä.

Ulkona on ollut niin kaunista, kun on ollut lunta ja pakkasta. Väliin mahtui melko sateisia päiviä ja loppuviikosta pakkaset ilmeisesti taas loppuvat. Kätevää myös, kun on saanut ulos kaikkea mahdollista tuulettumaan.

Vuoden vaihtuessa tehdään yleensä lupauksia. Lupaukset harvoin kestävät tammikuuta pidemmälle, joten nyt jätän omat lupaukseni tekemättä. Toiveena kuitenkin olisi vuoden aikana oppia ottamaan vähän parempia valokuvia. Tavoite, joka luultavasti jää toteutumatta, koska voi olla, että motivaatio ei sitten kuitenkaan riitä. Olisi kiva osata heti ilman, kärsivällisyys ei välttämättä riitä pitkälliseen harjoitteluun. 

Toinen tavoite liittyy liikuntaan. Odotan jo lenkkipoluille pääsyä ja toki myös näistä ylimääräisistä kiloista irtautumista. Luotan siihen, että imetys pudottaa ylimääräiset omaan tahtiinsa. Kunto on kuitenkin tällä hetkellä täysin nollissa liikkumattomuuden takia ja vaikka paino palaisikin normaaliin, kiinteytettävää riittää. Pikku hiljaa kohti rantakuntoa siis, mutta ilman mitään paineita. Ja syömäpuoltakin voisi olla ihan aiheellista vähän muokata, nyt on menty viimeiset puoli vuotta enemmän ja vähemmän suklaan voimalla.

"Oma" metsä

Eilen lyllersin A:n kanssa tonne lähimetsään. Kyllä ottikin kunnon päälle tollanen puolen tunnin etanavauhdilla kuljettu metsäretki ja henkeä ahdisti sen jälkeen ja jaloissa tuntui. Kyllä on kunto niin nollissa keväällä, kun sitä pitäisi taas lähteä liikkumaan. 

Omat lähimetsät on maalla-asujille ihan normaaleja juttuja, mutta näin kaupunkilaiselle, aina kerrostalossa asuneelle, ihan uusi juttu. Tosin kyllähän lapsena tuli metsissä leikittyä paljonkin, silloinen kerrostalo kun oli joka suunnasta metsän ympäröimä. Mutta sellasia kerrostaloja ei nykyään paljon enää ole. 

Meillä on tossa parkkipaikan vieressä pieni metsäläntti. Juuri sopivan kokoinen noille pienille, eivät eksy, mutta tutkittavaa kuitenkin riittää. Ja olipa siellä hyvän kokoinen pulkkamäkikin ja hyvin liukui. Melkein könysin itsekin pulkan kyytiin, mutta koska todennäköisesti en olisi päässyt sieltä ylös, jätin nyt kuitenkin välistä. :) 

Oma lähimetsä on kiva myös siitä, että sieltä voi käydä keräämässä askartelumateriaalia helposti, kuten käpyjä yms. eri vuodenaikoina. Ja tietysti tehtyä pieniä tutkimusretkiä. 

Metsäaukiolla olevan vanha maali toimii mielikuvitusleikkien tapahtumapaikkana. Se on kuulemma intiaanien pesä, johon on kerätty käpyjä evääksi.

Ja jos pysytään vielä luontoteemassa. En ole vuosiin katsonut mitään luonto-ohjelmia televisiosta. Tänään kuitenkin katsottiin hetken aikaa ohjelmaa jostain aavikkomuurahaisista. Ja kyllä on mielettömän kuvauslaitteistot nykyään ja ihan mielettömiä lähikuvia on saatu jostain muutaman millin kokoisista muurahaisista. Luonto-ohjelmia voisi alkaa katsomaan enemmänkin. 

Ikäero

Ajattelin aina, että lapsilleni tulisi noin kolmen vuoden ikäero. Ikäerosta tulee kuitenkin nyt aika tarkalleen 5½ vuotta. Oman jaksamisen kannalta tämä tuntuu ainakin täydelliseltä ikäerolta, vaikka pienempi ikäero olisi paremmin mahdollistanut lasten yhteiset leikit. A:sta on mielettömän paljon apua arjen keskellä. Joulun aikaan leipoutui ihan huomaamatta kaksi pellillistä pipareita, samalla kun itse tein muita joulupuuhasteluita. Kun ollaan pesty ja lajiteltu vauvapyykkejä, pyykit päätyvät narulle ilman, että itse joudun nousemaan sohvalta ja puhtaat pyykit viikkautuvat oikeille paikoilleen lipaston laatikoihin. Pesukone täyttyy uudelleen ja uudelleen vain pieniä ohjeita antamalla. Ja onpa A apuna jopa silloin, kun tuntuu, että en saa itse omia housuja jalasta. :) Ja koska yöt menevät itsellä lähinnä valvoessa, A katsoo kiltisti aamuisin muutaman ohjelman tabletista, jotta saan nukuttua vähän pidempään, kun vihdoin joskus kuuden aikaan saan uudestaan unen päästä kiinni. Muuten olisi jaksaminen aika minimissä.

Täällä on myös paljon harjoiteltu sitä, miten vauvaa sitten hoidetaan ja luvattu hoitaa myös yösyöttöjä ja valvomisia. Ja harjoiteltu ahkerasta nukeilla mm. vaipanvaihtoa ja nukutusta. Ja tunnollisesti heijattu nukenkehtoa samalla kun on syöty. Ihan niinkuin oikeatkin äidit joutuvat välillä tekemään. 

Ikäero on kuitenkin sen verran pieni, että A haluaa osallistua pienemmän leikkeihin ja varmasti myös käpertyä vielä kainaloon satuja kuuntelemaan. Parasta on myös, että saan olla koko eskarivuoden kotona ja toivottavasti vielä A:n ensimmäisen koulusyksyn, jolloin ei tarvitse olla kotona yksin koulupäivien jälkeen.