Elinikäinen opiskelu

Joka paikassa painotetaan nykyään elinikäistä oppimista ja musta tuntuu, että se on kyllä mun kohdalla ainakin ihan totta. Musta tuntuu että tähän opiskeluun on sellanen viha/rakkaus -suhde. Ihanaa mennä ihan rauhassa kirjastoon ja etsiä sieltä kirjoja, jotka liittyy jotenkin omaan työhön. Usein kannankin kirjastosta ison pinon kirjoja, lukemisen kanssa onkin sitten vähän niin ja näin. Ihanaa on myös se, että saa olla kotona ja tehdä itsenäisesti. Toisaalta se on myös se huono puoli, koska vaatii aikamoista itsekuria, että saa ylipäänsä mitään tehtyä.

Gradussa menee aikaa varmaan vielä ensi jouluun ja sitten olis pari työharjottelua ja pari kirjatenttiä. Ja jos nyt satun pääsemään niihin opeopintoihin, niin ne vielä tähän päälle, mutta kaikkinensa valmistumisen pitäis häämöttää ensi keväässä. En edes osaa ajatella miltä tuntuu kun opiskelut loppuu. Koko ajan kiroan, miten hirveetä tää on ja ahdistavaa ja kaikkee, mut samalla mietin koko ajan, että mitähän sitä sitten opiskelis, kun nämä kaikki loppuu. Katselin jo avoimen puoleltakin kesäks jotain, mutta ehkä ne jää nyt tältä kesää väliin. Kaikkein eniten vihaan sitä, kun ne tekemättömät työt on koko ajan mielessä. Yötä myöten. Vaikka sitä graduakaan ei aktiivisesti ihan joka päivä tee, niin tulee jotenkin huono omatunto, jos lukee vaikka jotain muuta kun opiskelukirjaa. Siksi en ole paljon opiskeluaikana kirjoja lukenutkaan, vaikka rakastankin lukemista. Ja silti saatan siis tehdä jotain aivan turhaa, vaikka palstailla, mutta lukeminen on jotenkin kiellettyä, vaikka ei siinä olekaan järkeä. Nyt olen sitten lukenut muutaman kirjan tässä kipeenä ollessani ja on se vaan rentouttavaa.

No yhden tutkimuksenkin saan vielä nykyisten opintojen tiimoilta tehdä, joten eiköhän sitten riitä vähäks aikaa. Nyt olen haaveillut jostain kotona tehtävästä työstä, niin tää tutkiminen olis ideaalia, jos ei olis niin vaikeeta. :) Joten kyl saa näitten pakollisten tutkimusten jälkeen ainakin vähäks aikaa riittää.