Pieni postityttö

On niin erilaista asua rivitalossa, kun postitkin pitää hakea postilaatikosta. Itseltä ne meinaavat aina unohtua laatikkoonsa, mutta onneksi on pieni ahkera apulainen, joka ei unohda koskaan. Postien haku onkin siis nyt A:n tehtävä. Juuri juuri ylettää avaamaan ja sulkemaan laatikon. Joskus postia tosin on niin paljon, ettei meinaa syliin mahtua. A veisi tosi mielellään myös roskia, mutta ihan vielä ei pituus ja voimat riitä avaamaan roskasäiliön kantta ja heittämään isoa pussia sinne. Postin haku siis riittäköön luottamustehtäväski tällä erää. 

A osaa myös lajitella postit joko mulle tai hänelle (iskällehän ei juuri postia edes tule). Ja voi sitä innostuksen määrää, jos jostain kuoresta bongaakin oman nimen. Ennen se ei vielä niin kiinnostanut, mutta nykyään on mukavaa saada jotain ihan omalla nimellä varustettuna. Pitääkin ehkä joku päivä sujauttaa laatikkoon jotain ylläripostia, niin ei aina joudu vaan kantamaan äitille tulevia kuoria.