Koska en saanut seuraa elokuviin, menin yksin. Kotona hieman ihmeteltiin sitä, että lähden yksin keskellä yötä katsomaan elokuvaa ulos. Varsinkin, kun en koskaan ikinä halua tehdä mitään yksin, vaan tarvitsen aina kaverin mukaan joka paikkaan. Mutta nyt koska halusin mennä, niin menin sitten yksin. Ystäväni käy aina keikoillakin yksin, joten kai minäkin voin. Ja totuushan on se, että elokuvissa sillä kaverilla ei oikeastaan edes tee mitään, koska ei siellä voi kuitenkaan jutella.
Ihan hyvä, että menin. Elokuva oli hyvä ja ilma oli mitä parhain. Vaikka saikin jo istua takki päällä ja lapaset kädessä. Ja silti ehti tulla vähän kylmä. Taisi olla ensimmäinen ulkoilmanäytökseni. Ainoa huono puoli oli vaan se, että 1½ h maassa istumisen jäljiltä selkä oli jumissa ja jalat puutuneet.
Ja huomasittehan uuden hienon bannerini, josta saan kiittää Annikaa. :)
Henna
Ei pidä jäädä kotiin miettimään, että olisko pitänyt mennä. Sitä kokee niin paljon, kun vaan lähtee liikkeelle. Kerran täällä vaan eletään :)
VastaaPoistaKyllä ja ihan kivaahan mulla oli yksinkin. :)
PoistaOle hyvä, kivalta näyttää ja mukavaa että löysin tämän sun bloginkin. Kesäterkut.
VastaaPoistaNyt näyttää varsinkin oikein kivalta. :) Ja sama juttu, tulen vastavierailulle sinun blogiisi. :)
Poista